Tänään on ollut yksi sellainen päivä, jonka tulen muistamaan lopun elämäni. Tää päivä on ollut niin tärkeä ja tunteikas. Pistänyt asioita uuteen perspektiiviin ja koskettanut sydämestä – hyvin syvältä sieltä. Tänään saatiin Kertun ja Melinan kanssa jo pitkään valmisteltu hyväntekeväisyysprojekti maaliin, kun alkuillasta tavattiin Keski-Suomen ensi- ja turvakodin pihalla. Tuossa paikassa tehdään niin mielettömän arvokasta työtä, ettei sitä voi edes sanoin kuvata. Tämän vuoden hyväntekeväisyysprojekti ei olisi voinut saada parempaa kohdetta.
Jokainen meistä tietää, että lapsiperhearki ei ole aina mitään kevyttä pyöritettävää, vaikka lähtökohdat ja perustarpeet sen pyörittämiseen olisikin kunnossa. Ensi- ja turvakodit ovat auttamassa ja tukemassa lapsiperheiden arkea ja haasteita. He auttavat perheitä silloin, kun elämä antaa kovintaan. Kun kriisi kohtaa väkivallan tai päihteiden muodossa. Unikouluttavat ja opettavat kokonaisia perheitä nukkumaan yönsä läpi paremmin. Tukevat raskausaikana ja auttavat tuoreen vauvaperheen jaloilleen tarjoammalla turvallisen ympäristön.
Halusimme Kertun ja Melinan kanssa tuoda hieman iloa ja apua ensikodissa uudenlaista elämää aloitteleville perheille tässä kesän alkumetreillä. Valjastimme siis yhdessä meidän yhteistyökumppaneita mukaan tekemään hyvää näiden perheiden hyväksi ja idea pienistä ”vauvapakkauksista” syntyi kuin itsestään. Loppupeleissä ajatus kymmenestä pakkauksesta kasvoi sitä mukaan, kun ihania yrityksiä hyppäsi innoissaan meidän messiin, jopa enemmän kuin oltiin suunniteltu. Tänään pakkauksia lahjoitettiin lopulta reippasti yli kaksikymmentä ja siihen päälle ensikodille vauvavannoja, muita hoitotarvikkeita sekä paikallisen taiteilijan tekemä taulu. Monia tarpeellisia juttuja sisältävät vauvakassit perheet saavat mukaansa, kun on aika siirtyä ensikodista sinne ihan omaan kotiin jatkamaan elämää. Aika ihana ajatus, että nuo lahjoitukset voivat jäädä monelle aika tärkeiksi muistoiksi elämän ehkä tärkeimmiltäkin ajoilta. <3
Meidän visiittiä ensikodilla odotin kovasti, ja se oli aikalailla juuri seillainen kun olin ajatellutkin. Sen lisäksi että toimitettiin lahjoitukset, saimme myös viettää pienen kahvihetken ensikodin perheiden ja ohjaajien kanssa. Tavata pieniä ihmisenalkuja ja muutenkin päästä vähän näkemään millaista meininki ensikodissa on. Henkilökunta oli aivan supersydämmellistä ja muutenkin tunnelma juuri sellainen kodinomainen, jossa varmasti on hyvä ottaa ensiaskeleita perheenä.
Lopuksi juteltiin vielä henkilökunnan kanssa, ja ei voi kyllä kuin ihailla ja nostaa hattua, miten tärkeää tuo työ tosiaan on. Niin vilpittömin kiitoksin ja otettuina he ottivat lahjoitukset vastaan, että pelkästään siitä jo välittyi se, kuinka sydämmellä he tuota työtä myös tekevät.
Vielä loppuun iso kiitos sinne kaikille meidän I H A N I L L E yhteistyökumppaneille, jotka lähtivät tätä tekemään meidän kanssa niin isolla ilolla ja innolla.
K I I T O S <3 :
Kiddex Oy on vuonna 2008 perustettu laadukkaiden ja vastuullisesti tuotettujen lastentarvikkeiden maahantuontiyritys. Lapsiperheeseen iloa ja yhteisiä hetkiä tuovia tuotteitamme.
Pono Design on syntynyt kahden pienen lapsen äidin intohimosta, suunnitella ja valmistaa tyylikkäitä ja käytännöllisiä vaatteita. Tuotteet ovat pelkistettyjä ja lapsellisen suloisia, jotka istuvat myös aikuisille.
Uusi ihana lifestyle-myymälä Jyväskylän Vaajakoskella. Palveluihin kuuluu myös second hand-kauppa, erilaiset kurssit ja stailaus- ja somistuspalvelut.
Lastenvaatteiden ja tarvikkeiden verkkokauppa. Inspiroi tarjoamalla eksklusiivisen ostoskokemuksen, parasta asiakaspalvelua ja hyvän sekoituksen laadukkaita tavaramerkkejä.
Raskauskeiju.fi on äitiyden-, odotusajan- ja lastentarvikkeiden erikoisliike netissä. Suomalainen perheyritys ja toimitukset tapahtuvat suomesta käsin.
Sugar on vastuullisiin lifestyletuotteisiin sekä -palveluihin keskittynyt uuden sukupolven PR-toimisto.
Rakkaudesta sisustamiseen, hyvään ruokaan ja leivonnaisiin, käsitöihin ja kaikkeen kauniiseen. Piia teki vauvoille villasukkia ja pipoja.
Minna bakes syntyi rakkaudesta käsillä tekemiseen, visuaaliseen suunnitteluun ja makeaan. Minna bakesin tuotteissa yhdistyvätkin kaunis ulkonäkö, herkullinen maku sekä parhaat mahdolliset raaka-aineet luomuvaniljasta belgialaiseen suklaaseen.
Pienikamari on persoonallinen ja kodikas leluihin ja sisustamiseen keskittynyt kulmakauppa Jyväskylän keskustassa. Jyväskylän helmiä.
Kodin tekstiileihin erikoistuneet Finlaysonin arvot kertovat kaiken oleellisen: ajattelemme itsenäisesti, alemme suvaitsevaisia, olemme rohkeita, olemme maailmasta ja asioista kiinnostuneita.
Raikastamon juomujuomat voi bongata parhaista kahviloista ja kaupoista maanlaajuisesti.
Jyväskyläläisen taiteilija Nina Steffanssonin upeita taidekuvia.
Kehystämö Galleria Patina on kehystysalan yritys, joka harjoittaa ammattitaitoista kehystämistä, galleriatoimintaa ja taidemyyntiä. Galleria Patina on valoisa, avara yli 40-neliöinen näyttelytila Kehystämö Galleria Patinan yhteydessä.
Kotileipurin ja juhlien järjestäjän aarreaitta.
Ja hei Keski-Suomen ensi- ja turvakodit -sivulta voit käydä lukemassa lisää heidän toiminnastaan, vapaaehtoiseksi ryhtymisestä tai jos itse haluat päästä näitä perheitä auttamaan lahjoituksien muodossa. Käykää tutustumassa tähän upeaan paikkaan!
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : lapset, lapsijutut, perhe, Yhteistyö
Hanna / Yli pyykkivuorten sanoo
Ihana juttu!
Faijahommia sanoo
Mahtavaa duunia te ja yhteistyökumppanit!
Varmasti iso asia vastaanottajille <3
https://faijahommia.fi/
Essi sanoo
Tätä oli ilo toteuttaa kyllä <3
Katriina sanoo
Vau!! Lumaa ei ole yhteistyölistassa, vaikka senkin tuotteita näkyy kuvissa?:)
Essi sanoo
Luman tuotteet tulivat osana Kiddexin lahjoitusta 🙂
Terhi | Äiti ja Melukylän lapset sanoo
Vau, mahtavaa! Varmasti mennyt kaikki tarpeeseen.♥
Ulla/Unelmien elämistä sanoo
Hatun nosto teille ja yhteistyökumppaneille!!
Essi sanoo
<3
heidisusanna sanoo
Ihana tempaus! Ootte loistavia. Ja todellakin hatunnosto ensikotien henkilökunnalle. <3
http://viivyvierellain.blogspot.fi/