Hellurei ja huikeaa MM-huuman jälkeistä arkea!
Tosin meillä tää arki ei ole oikein vielä alkanutkaan sillä, kun viikonloppuna tulin lauantaivuoron jälkeen töistä kotiin, odotti mua täällä pieni mies vatsataudissa. Nopeasti tultiin siihen tulokseen, että nyt meillä todella oli tullut vierailemaan se kuuluisa NORO. Noel onneksi toipui yhdessä päivässä, ja sunnuntaina olikin sitten Milan vuoro. Tauti kävi sitten lopulta meidät kaikki läpi, ja juuri kun MM-kultaa oli meilläkin tuuletettu puolille öin asti, olin vuorossa minä ja eilinen menikin sitten meillä vanhemmilla sairastellessa. Huhhu on kyllä kamala tauti, ei voi muuta sanoa! Tänään ollaan oltu koko porukka vielä toipumassa kotona, mutta onneksi pikku hiljaa on olot helpottaneet ja huomenna päästään taas arkeen kiinni. Tuo MM-huuma on siis meillä mennyt vähän erilaisissa tunnelmissa, mutta joka tapauksessa aivan huikean hieno juttu ja mikä JOUKKUE Suomella näissä kisoissa olikaan! Nyt on vaan jotenkin vähän tyhjä olo, kun lätkää ei tulekaan iltaisin ja ei pääse jännittämään Leijonien pelejä. Seurattiinko teillä kovasti kisoja tänä keväänä?
Mutta sitten asiaan, eli nyt kun talo on käytännössä valmis, niin on aika siirtyä pihalle, eli tulevaan puutarhaan. Tai no puutarha on varmaan meidän tapauksessa vähän liioittelua, sillä meillä on suunnitelmissa hyvin yksinkertainen ja helppohoitoinen piha. Projektin suhteen ollaan hyvinkin lähtökuopissa ja suunnitellut yksityiskohdat elävät tässä vielä jatkuvasti, mutta pääpiirteittäin visio alkaa olla hyvin selkeä, vaikka alkuun koko pihasuunnittelu aiheutti harmaita hiuksia. Onneksi kiire ei ole kuitenkaan mihinkään, ja nyt ensimmäiset kesät menee varmastikin niiden kuuluisien ”suurten linjojen” parissa ja pihahommia riittää vuosiksi eteenpäin.
Nyt kärkeen pääsette kurkkaamaan miltä meidän piha näyttää nyt, kun ei olla käytännössä tehty vielä mitään. Niko tosin ehti juuri levittää talon vierustalle kivituhkan, jonka päälle asennetaan torilaatat reunustamaan talon sokkelia ja erottamaan sen tulevasta nurmikosta. Näitä kuvia on muuten hauska verrata sitten, kun piha on tehty valmiiksi!
Takapiha koostuu suureksi osaksi kalliosta, mutta saadaan sinne myös kivasti nurtsia, terassia ja muita elementtejä, kuten hiekkalaatikko ja keinut lapsille.
Näissä kuvissa kallio on vielä hyvin epäsiististi täynnä multaa ja hiekkaa, mutta juuri viikonloppuna saatiin kallio sopivasti putsattua jo lähes kokonaan ennen, kun noro iski meihin aikuisiin.
Etukuistin Niko teki jo viime syksynä lehtikuusesta. Materiaalista oltiin kuultu paljon hyvää ja sen harmaantuva ulkonäkö kiehtoi kovasti, mutta se on ollut talven jälkeen melkoinen pettymys, sillä meillä se on elänyt yllättävänkin paljon. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä takaterassikin lehtikuusesta, mutta nyt ollaan tultu siihen tulokseen, että takaterassin kanssa pelataan varman päälle, ja materiaali tulee olemaan kestopuuta tai lämpökäsiteltyä puuta.
Tämän kesän to do-listalta löytyykin sitten seuraavat stepit,
- Pihan muokkaaminen ja mullan levittäminen. Kaivinkoneurakoitsija saatiin bookattua vasta juhannuksen jälkeen, joten sitten vasta alkaa tapahtua ihan kunnolla.
- Siirtonurmikon asennus. Muutama vuosi sitten kun tehtiin paritalon puolikkaan piha, tilattiin sinne siirtonurmi. Silloin päätettiin myös, että jos/kun joskus päästään rakentamaan ja laittamaan talon pihaa, niin valitaan siirtonurmi myös silloin – niin helppo ja kätevä se on. Meistä ei olisi siihen multarumbaan, mitä nurtsin istutuksen kanssa saa käydä läpi, ja onhan se ihanaa kun piha on hetkessä käyttövalmis ja valmiin näköinen. Toki siirtonurmea saa olla kastelemassa ahkerasti, varsinkin kun sen joutuu asentamaan keskellä kesää, mutta niin joutuisi kyllä siemenestä istutettuakin.
- Kulku- ja ajoväylän kivetys, sekä talon vierustan ja pation laatoitus. Talon vierusta tosiaan laatoitetaan harmaalla torilaatalla ja siitä tehdään myös takapihalle pieni patio puisen terassin jatkeeksi. Etupihalle taas tulee kivetys harmaasta torilaatasta ajo- ja kulkuväylälle.
Tontin reuna-aidat jää väistämättäkin tuonnemaksi, sillä meidän viereiset tontit on vielä rakentamatta ja luultavasti muukin monivuotinen kasvillisuus jää ainakin suureksi osaksi tulevaisuuteen. Taka- ja etupihalle tosin haluaisin kiinteät istutusaltaat esim. heinille/havukasveille, mutta saa nähdä lämpeneekö Niko toteutusasteelle näiden mun ideoiden kanssa.
Tällaiset lähtökuopat on siis meidän pihaprojektissa ja kaikki vinkit ja ideat otetaan tässä kohtaa vielä ilolla vastaan! Koska toisaalta pihahommissahan pystyy aika hyvin vielä luovimaan ja toteuttamaan itseä vielä missä kohtaa projektia tahansa. Ainakin kun lähes kaiken tekee ”tee itse”-hengeillä, ja vähän ehkä uhkarohkeastikin luottaa omaan silmään ilman pihasuunnitelijaa apurina. Tää meidän tontti on vielä niin haasteellinen korkoeroineen ja kallioineen, että kaikki luovuus ja idearikkaus tulisi ehkä tarpeeseen… No saa nähdä millainen piha meillä loppukesästä on!
Miten te tekisitte meidän pihan? Millaisia elementtejä sinne laittaisitte? Mites tuo kallio? Jotain valoja sinne haluaisin ja ehkä portaat. Kotoisan jakso, jossa tehtiin Mikko Leppilammen piha on toiminut meillä pienenä inspiksenä, ja jotain sen tyyppistä omalla twistillä sopisi omaan silmään meille aika täydellisesti!
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces
Tags : kotijutut, omakotitalo, piha, Piha & Puutarha, puutarha, uusi koti
Pike sanoo
Moi! Haluaisin kysyä noista etupihanne portaista. Oletteko kokeneet ne arjessa haastaviksi esim.kauppakassien kanssa, vai oletteko jopa tykänneet niistä? Meillä samantyyppinen rinnetontti ja portaita on pakko laittaa sisäänkäynnille, mutta itseäni hieman pelottaa, vihaanko sitä portaissa juoksemista ja juurikin kauppakassien ja lasten raahaamista sitten aina ;).. Teillä on kyllä tosi kaunis talo!
Essi | piece by piece sanoo
Moikka! Me ei olla koettu niitä mitenkään erityisen haastaviksi kyllä 🙂 Tottakai olisi helpompaa, että sisäänkäynnille pääsisi suoraan parilla askelmalla, mutta ehkäpä enemmän asennekysymys sanoisin 😀 Tottakai meillä helpottaa sekin, että aiemmassa paritaloasunnossa oli lähes samanlaiset portaat, joten ei ollut katastrofi, kun portaat jouduttiin tekemään. Kiitos kovasti <3 Tsemppiä sinne taloprojektiin!
Anna sanoo
Hei! Kiitos kivasta blogista 😊 Tuo lehtikuusi terassimateriaalina kiinnostaa, millä lailla koet että se on elänyt talven aikana? Kuvissa näyttää kuitenkin tosi kivalta. Meilläkin terassimateriaalit mietinnässä ja lehtikuusi on ollut yhtenä vaihtoehtona.
Essi | piece by piece sanoo
Kiitos Anna sinne kun käyt lukemassa <3 Meillä lehtikuusi on halkeillut aika ikävästi talven aikana, sekä muutamasta kohdasta laudat niin sanotusti nousseet päistä. Tää tosin saattaa johtua siitä, että terassi tehtiin piilokiinnikkeillä eikä ruuvattu päältä kiinni. Kuvissa on kivan näköinen, mutta lähempää tarkasteltuna ei enää olekaan niin kaunis 😀