Kaupallinen yhteistyö / Solo Sokos Hotel Paviljonki
Iltaa tähän keskiviikkoon! <3
Eilen hypättiin jo hääaiheisiin postauksiin taas vaihteeksi, ja tänään jatketaan samalla linjalla. Nyt vaaditaan kyllä rumpujen pärinää, sillä pääsen esittelemään teille jo ennakkoon meidän hääyön upean hotellin ja erityislaatuisen sviitin, joka on suorastaan koko Suomen mittakaavassa uniikki hotellielämys.
Nämä ainutkertaiset sviitit löytyy Jyväskylän Solo Sokos Hotel Paviljongista. Ne ovat valmistuneet vasta viime kesänä, hotellin laajennuksen yhteydessä. Ultimate Solo Terrace nimeä kantavat sviitit edustavat uusinta uutta, ja sopivat täydellisesti juuri hääyön viettoon, sekä muihin elämän erityisimpiin hetkiin. 100 neliön kokoisia sviittejä löytyy hotellista kaksi samanlaista vieritysten, ja ne on rakennettu kahteen tasoon, joten tilaa on huimasti. Tämän ansiosta sviitti on myös hyvin monikäyttöinen, kun yöpyjiä mahtuu kahden sijaan useampi.
Nimensä mukaan uniikkina elementtinä sviiteissä on myös koko huoneiston levyinen terassi kaupungin kattojen yllä, jonne voi mennä vilvoittelemaan esimerkiksi suoraan sviitin saunaosastolta. Kesällä tuo maisema tulee olemaan aivan upea, sillä terassilta pääsee ihailemaan myös auringossa kimaltavaa Jyväsjärveä.
Tuli muuten mieleen sellainenkin, kun kävin kuvauskeikalla Paviljongissa, että miettikäähän millainen kokemus tämä sviitti olisi Suomipop Festivaalien aikaan, kun suoraan terassilta pääsisi nauttimaan esiintyjistä tottakai niiden parhaiden kavereiden kanssa?
Hääyötä ja sen majoitusta suunnitellessa meidän ensimmäinen ajatus oli alunalkaen Solo Sokos Hotel Paviljonki – eikä muuten vähiten siitä syystä, että hotellin ravintola, Trattoria Aukio tarjoilee kaupungin parhaimman aamupalan. Vaihtoehtoja ollaan selailtu ja mietitty viime kesästä asti, ja kun nämä sviitit valmistuivat ja nähtiin ensimmäisiä kuvia hotellin uudistuksesta, ei sen jälkeen mikään muu vaihtoehto enää tuntunut sopivalta.
Lisäksi Ultimate Solo Terracen tilavuus on omaa luokkaansa Jyväskylän hotellivalikoimassa, ja vastasi myös tarpeeseemme, sillä vietän hotellissa kaasojeni kanssa jo häitä edeltävän yön. Kaikki tila tulee myös tarpeeseen hääaamun, sillä laittautuminen tapahtuu hotellissa ja paikalle saapuu siis myös kampaaja, meikkaaja, sekä tietysti valokuvaaja.
En voi väittää, etteikö näin esteetikon silmää hivelisi sviitin ja muiden uudistuneiden huoneiden super tyylikäs sisustus. Hotellin uuden puolen suunnittelusta on vastannut Suunnittelu toimisto Joanna Laajisto, joka on onnistunut tuomaan huoneisiin mukanaan sen lämpimän ja välittömän fiiliksen, joka koko hotellissa on läsnä ovesta sisään astuessa. Tunnelma huoneissa on samaan aikaan seesteinen, mutta omalla tavallaan ihan mieletön. Koko hotellin tapaan on osattu huomioida persoonallisuus ja ne pienimmätkin yksityiskohdat on hiottu tarkasti.
Hotelliin valmistui laajennuksen yhteydessä viime kesänä yhteensä 40 uutta huonetta, mukaan lukien sviitit. Kaikki uudet huoneet on sisustettu samaan tyyliin, klassisen modernisti. Huoneet on suunniteltu ekologisesti kestämään aika ja niissä pyritty käyttämään mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja. Lattiat ovat kotimaista parkettia, huonekalut tummaa puuta, sekä graniittia ja tekstiileissä on käytetty pellavaa ja villaa.
Jos Ultimate Solo Terrace on tarpeisiinne liikaa esim. hääyötä ajatellen, niin löytyy Paviljongista tosiaan uudistuneita huoneita rutkasti myös astetta pienempiin tarpeisiin. Yksi hyvä vaihtoehto on hotellin 35 neliön kokoinen Supreme Solo King, jossa on hyvin tilaa vaikka perhelomailuunkin. Alla olevat kuvat tästä huonetyypistä, ja kuten näette, niin yhtä kaunis sisustus jatkuu läpi kaikkien uusien huoneiden.
Kuvatessani huoneita alkoi kyllä vatsanpohjalla kihelmöidä, enää reilu neljä kuukautta, niin kaikki suunnitelmat käy toteen! En malta odottaa, sitä kun pääsen ensin mun luottomimmien kanssa viettämään häitä edeltävän illan näissä puitteissa, ja seuraavana yönä tuoreena vaimona nukahtamaan maailman onnelisimpana aviomieheni viereen hotellin pehmeisiin lakanoihin!
Hääpostausten sarja sen kuin kiihtyy vain, mitä lähemmäs kesää mennään. Joten mistä hääjutuista haluaisitte lukea seuraavaksi?
x Essi
Tags : häät, Jyväskylä, kotimaan matkailu, matkailu & reissut, vinkit&suositukset
Minnea sanoo
Vau, ompa kyllä upea tuo uusi sviitti! Ihanaa, että pääsette sinne nauttimaan hääyöstä <3
Olen ollut kerran Paviljongissa yötä, ja tykkäsin kyllä kovasti 🙂
Essi | piece by piece sanoo
Eikö ole <3 ja jotenkin sen upeutta oli jopa vaikea saada kuviin edes taltioitua kunnolla! En malta kyllä odottaa heinäkuuta ollenkaan 😀
Itse en ole yötä ollut kertaakaan, mutta Trattoria Aukiossa on tullut käytyä syömässä monesti, brunssilla ja perus aamupalallakin. Ruoka on ollut joka kerralla aivan ihanaa!