Muutama päivä sitten ystäväni kävi kahvilla ja juteltiin syksyn pukeutumisjutuista. Siinä samassa tuli todettua, että kyllä se vaan niin on, että lasten tultua kuvioihin ei enää omaa vaatekaappia päivitäkään samaan tapaan kuin ennen. Lapsille kyllä hankitaan esim. jos jonkinlaisia laadukkaita ulkoilukamoja, mutta itselle on sitten paljon suurempi kynnys panostaa kunnon ulkoilupukuun tai vaikka toppatakkiin talveksi. Miten tää näin on mennyt? No jospa sitä ensin hankkiutuisi raskauskiloista eroon, ja sitten päivittelisi rytinällä omaakin vaatevalikoimaa uuteen uskoon. Kuulostaa suunnitelmalta!
Milalle tilasin Pomp de Luxin kutsuilta toppaa talveksi, ja vielä pitäisi ehkä toinen ”kakkoshaalari metsästää. Samoin talvikengät on vielä ostamatta. Tällä hetkellä ulkoilut painellaa viime talven Reiman Loskareilla, mutta villasukkaa ei enää sisään mahdu, joten uudet popot tarvitaan. Samoin villapuku ja joitain asusteita vielä uupuu, mutta ihan jees mallillaan on tytön ulkokamat. Noelille on Milan äitiyspakkauksen puku vaunu-unia varten ja mietinnän alla onkin, että tarvitseeko edes toista toppaa siistimpään menoon talveksi? Kaukalossa kuitenkin on lämpöpussi, samoin vaunuissa, joten riittäisikö vaikka siisti lämmin takki kauppa- ja kylä reissuille?
Siistimpään menoon Milan vaatekaappi näyttää just nyt tosi hyvältä, myös talvea silmällä pitäen. Uusimpana tulokkaana Mini a Turen superlämmin kevytuntuvatakki* Babyshopilta. Kevyt, kaunis ja tuulen pitävä, tälläisen samistakin voisi äitikin haluta ehdottomasti! Mistähän löytyisi kivoja aikuisille, kellään vinkata? Tän takin kaveriksi sopii niin nätisti Pompin asusteet, jotka oli pakko tilata vielä toisilta syksyn kutsuilta, joilla kävin viime viikolla. Lisäksi on sitten tammikuun Espanjan reissulta ostettu Zaran villakangastakki ja ehkä joku rouhea parkatakki tekisi mieli vielä etsiä. Niin Milalle kuin itsellekin!
Kuulaat syyspäivät on totista totta, ja pianhan se syksy kääntyykin jo taas talveksi. Tänään käytiin juhlimassa taas yhdet syntymäpäivät. Tuntuu, että nykyään juhlakausi alkaa vain aina aiemmin ja aiemmin loppuvuodesta. Pari viikonloppua on tässä mennyt juhlahumussa, ja pian starttaakin jo pikkujoulukausikin. Sitä ennen kuitenkin on Halloween, ja tänä vuonna lastenkekkerit järkätään meillä. Tässä pitää alkaa kovaa vauhtia suunnittelemaan koristuksia ensi viikolla ja tarjottavia, jotka onneksi päätettiin tyttöjen kanssa toteuttaa nyyttärimeiningein. Eipä tarvitse onneksi ottaa mitään överstressiä, ja voi olla, että itse leivon someherkuksi noussutta porkkanajuustokakkua! Kuinka moni on jo testannut? Taitaa olla aika syntisen hyvää, näin oon ainakin kuullut!
Rusettipanta* – For Minis and Mommies / Untuvatakki* – Mini a Ture / Nikkurit* – Bisgaard
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
*merkityt tuotteet saatu blogin kautta.
Tags : juhlat&tapahtumat, lastenvaatteet, MINI´S CLOSET
Moi! Sun postaukset ei näy bloglovinin kautta, kun seuraan blogeja vaan sen kautta ja sit huomasin toisen blogin kautta et sulta olikin tullu monta postausta mitä ei ollu näkyny siellä! Ajattelin vaan että sulla on ollu vaan kiireitä vauvan kanssa
Heippa! Kiitos kovasti tiedosta, täytyypä alkaa selvittää missä on vika
toivottavasti saadaan korjattua pikana!