Kaupallinen yhteistyö / Feelit Films
Heipat torstaihin!
Ihan ensin täytyy sanoa, että ollaan niiiiiiin onnellisia, että vähän onnellistenkin sattumien kautta meidän häät tuli kuin tulikin videokuvattua! Häävideon myötä tuohon täydelliseen päivään pääsee hyppäämään vielä todentuntuisemmin takaisin, kuin pelkkien valokuvien kautta. Videosta jää ikuinen ja hääpäivän henkiin herättävä muisto <3
Alkuperäisien 2020 kesälle suunniteltujen häiden budjettiin tämä tärkeä elementti oli jo karsittu kertaalleen pois, mutta häiden siirryttyä vuodella otettiin häiden videointi uudelleen mietintään. Tänä keväänä alettiin sitten kartoittaa vaihtoehtoja videoinnista ja laitettiin tarjouspyyntöjä tekijöille. Tarjouksia oli monenlaisia ja monen hintaisia. Yksi videokuvaaja johon otettiin yhteyttä oli Feelit Filmsin Pekka Roilas, jonka löysin somea tutkaillessa. Suhteellisen tuoreen tekijän hinnasto sopi budjettiimme toki tarjouksista parhaiten, mutta suurin syy miksi valittii Feelit Films oli, että Pekalta löytyi selkeästi suurin palo päästä toteuttamaan just meidän häät videolle. Tuli sellainen olo, että ollaan tosi samalla aaltopituudella ja muutenkin tuntui tosi hyvältä bookata tekijä jolla on noin suuri intohimo lajiin – se näkyi kyllä myös Pekan työskentelyssä koko pitkän hääpäivän myös!
Tällaiset yhteistyöt on itselle niitä henkilökohtaisia lemppareita, kun löytää huipputyyppejä ja tekijöitä, ja voi olla osaltaan auttamassa heitä saamaan lisää näkyvyyttä hienolle työlleen. Tässä alla pääsette kurkkaamaan meidän häävideon teaserin – pidempi video on vielä Pekalla työnalla, mutta sekin saadaan ihan lähiviikkoina! Kun se saadaan, niin pääsette näkemään sen myös ja kerron enemmän, miltä häävideointi meistä tuntui hääpäivän aikana.
Pyysin Pekkaa myös laittamaan teille myös vähän omia ajatuksiaan häävideoinnista.
FEELIT FILMS / PEKKA ROILAS VASTAA:
Miksi häävideo?
- Häiden valokuvaus ja videokuvaus eroavat toisistaan merkittävästi ja molemmilla on vahvuutensa. Sekä valokuvien että videokuvan tarkoituksena on välittää tunteita ja taltioida päivän tärkeimmät tapahtumat ja upeimmat hetket. Suurin ero valo- ja videokuvauksessa on ääni sekä liikkuva kuva. Videolla yksi sekunti koostuu 25-120 valokuvasta! Häävideolla tärkeitä elementtejä ovat lisäksi musiikki, erilaiset puheet sekä äänitehosteet. Videokuva ja ääni yhdessä onnistuneen leikkauksen kanssa luovat kokonaisuuden, johon valokuvaus ei kykene.
Miten häävideo valmistuu?
- Tapoja häävideon tekoon on tietenkin yhtä monta kuin on videokuvaajiakin. Feelit Filmsin kohdalla prosessi etenee kuitenkin näin:
- Hääpari ottaa minuun yhteyttä ja ehdottaa kuvauspäivää
- Mikäli kuvauspäivä on vapaa, lähetän asiakkaalle tarjouksen
- Tarjouksen hyväksymisen jälkeen sovitaan suunnittelutapaaminen. Suunnittelutapaaminen järjestetään yleensä 2-4 kuukautta ennen varsinaista hääpäivää. Suunnittelutapaamisessa kuuntelen hääparin toiveet videon ja samalla käydään läpi kaikki seikat, jotka tulisi ottaa huomioon hääpäivänä kuvatessa.
- Hääpäivän aikana kuvataan tapahtumat alkuvalmisteluista illan juhlaan hääparin toiveista riippuen. Hääpäivälle sovitaan lisäksi 1-2 kuvaushetkeä potrettiotoksia varten. Nämä kuvaushetket voivat olla esimerkiksi vihkimisen jälkeen sekä myöhemmin illalla.
- Häävideokuvauksen jälkeen seuraa editointivaihe, joka kestää yleensä 4-8 viikkoa. Tämän jälkeen valmis video toimitetaan asiakkaalle.
Mitä videokuvaus vaatii hääparilta?
- Videokuvaajan tehtävänä on olla hääpäivänä mahdollisimman huomaamaton. Parhaimmat videot vaativat kuitenkin hääparilta hieman heittäytymistä. Kun häävideointiin suhtautuu rennolla asenteella, myös kuvattuna oleminen on hääparille varmasti ikimuistoinen ja hauska kokemus. Mikäli saatte toisenne nauramaan ja nautitte toistenne seurasta, nautitte siitä taatusti myös kameran edessä!
Onko teidän häät kuvattu tai tarkoitus kuvata myös videolla? Täältä ainakin super suuri suositus, kuten varmasti jo rivien välistä luittekin!
Ihanaa syyskuun tokaa kaikille!
x Essi
Tags : fiiliksiä, hääblogi, hääjuttuja, hääkuvaus, häät, häät2021, häävideo
Jätä kommentti