Kyllä tänään on ollut NIIN MAANANTAI. Aamu enteili liian hyvää viikon aloitusta kun saatiin Milan kanssa itsemme erityisen ajoissa jo liikenteeseen. Päiväkodin pihassa kuitenkin maanantai osoittautui veroisekseen päiväksi kun ovesta löytyi lappu, että päiväkoti on syyslomalla. No niinpä tietysti, missähän maailmoissa sitä on taas eletty viimeisiä päiviä kun näinkin pikkujuttu oli unohtunut… Sitten ei oltukaan enää ajoissa, vaan hurautettiin kiireenvilkkaan korvaavan päiväkodin pihaan ihan kivenheiton päähän. Pikapusut Milalle ja huiskutukset päiväkodin ovensuusta ja pää kolmantena jalkana työharkkaan ja vielä ajoissa! Mutta kylläpähän oli taas fiilis, että pitäiskö tässä itekä vai nauraa…
Viikonloppukin meni yhdessä hujauksessa, Niko nimittäin tuli reissusta vasta perjantaina ja yhteistä aikaa oli vain pari päivää mikä kului ihan siivillä. Yllättävän paljon saatiin kuitenkin aikaan, vaikka toisaalta välillä olisi oikeasti aika kiva vaan rötvätä vaikka kokonainen päivä yökkäreissä himassa. Me ei kuitenkaan tollasia päiviä harrasteta kun ehkä pari kertaa vuodessa. Tälläkin kertaa pariin päivään mahtui mm. kyläilyä, shoppailua, treeniä, rutkasti leikkiä ja naurua, leffailtaa, ulkona syömistä ja vaikka mitä muuta. Sunnuntai vaan tulee nykyään ihan liian nopeaa, onneksi näitä reissuviikkoja ei hirveän montaa enää ole edessä tällä erää.
Nikon syksyiseen reissuduunikuvioon on ollut jotenkin tosi paljon vaikeampi asennoitua kuin keväällä. Hektiset päivät, pimeät illat ja oman ajan olemattomuus kompensoituu jäätävään ikävään, ja ihan viime päivinä fiilis on ollut tähän arkeen tosi maassa. Iltaisin väsyttää, turhauttaa ja välillä ihan itkettää kun mitään ei ehdi saada aikaan. Työharkka tietty verottaa ihan omalla tavallaan verrattuna kevääseen jolloin oltiin vielä kotona Milan kanssa, mutta kyllä mä vaan sanon että arki on nyt aikamoista taistelua. Tätäkö ne ruuhkavuodet sitten on? Eli seuraavat parikyt vuotta ainakin. Missäköhän vaiheessa sitten oppisi myös pysähtymään useammin arjen keskellä? Toivottavasti tuon taidon oppii viimeistään sitten kun oma juttu työrintamalla on löytynyt!
Masisfiiliksiä lisää entisestään se, että hyvä ote hyvinvoinnista on päässyt lipsumaan viimeisen viikon aikana. Treenaamaan en ole päässyt juuri lainkaan, väsyneenä ei myöskään ole jaksanut kiinnittää 100% ruokailuihin huomiota. Nyt täytyis taas löytää uus vaihde silmään ja lopettaa voivottelut. Sen aionkin tehdä heti huomenna!
Tässä nyt vaihtelua vähän siihen joka maanantaiseen Instaweekkiin, se jääköön nyt huomiseksi, sillä mä lähden nyt nukkumaan tän maanantai masiksen pois! Te tiiätte, että tykkään pitää tän blogin positiivisenä paikkana, mutta välillä tällänen julkinen marmatuskin tekee ihan hyvää mielenterveydelle 😀 Koittakaa kestää! Onneksi tässäkin postauksessa on jotain hymyn huulille nostavaa, nimittäin noi mun murut. Ihania kuvia ja muistoja – antaa taas voimaa tähänkin viikkoon…
Voimia myös sinne jokaiselle alkaneeseen arkeen! Ainiin paitsi osa onnekkaista siellä viettää syyslomaa – joten ihanaa lomaa lomalaisille! ♥
SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES
Minusta ainakin mukava lukea rehellisiä fiililksiä elämästä ja jotenkin voin täysin samaistua sun riittämättömyyden tunteisiin:/ Semmostahan se elämä on, ylä- ja alamäkiä 🙂 Ja onneksi onkin! 🙂
ihana että joskus kirjoitat myös arjesta joka ei aina olekkaan niin pumpulista!!:) pakko kysyä että oletko ihmisenä tuomitseva? (Esim ulkonäön tai jonkunlaisen ”normista poikkeavan käytöksen”) olen vaan saanut sinusta ehkä semmoisen käsityksen
Sä ehkä haluat pitää blogin positiivisena paikkana, mutta kun kertoo elämän kurjistakin asioista ja puolista (joita meillä on ihan kaikilla!), tekee se blogista enemmän elämänmakuisen ja todellisemman tuntuisen. Nykyään monet blogit on sitä vaaleanpunaista höttöä rehellisyyden sijaan, ja sitä mukaa laskee kiinnostus lukea sellaista siloiteltua ”kerron vaan kivoja juttuja, elämä on ihanaa” -diipadaapaa. Tarkoitus oli siis sanoa, että on ihana lukea välillä tällaisestakin arjen väsymyksestä, joka itsellekin on toisinaan tuttua. Niin että kiva postaus, älä turhaan ”pyytele anteeksi” jos marmatat 🙂 Tekee blogistasi aidomman.