Hei taas pienen blogitauon jälkeen! Hiljaiselo on johtunut tällä puolen yksinkertaisesti siitä, ettei aikaa ole ollut koneen avaamiselle. Instan puolella ainakin mainitsin, että marraskuun läpi selviytymisessä aion nukkua mahdollisimman paljon, ja iltaisin kun olisi ollut aika avata kone olenkin suunnannut jo sänkyyn. Muu aika on mennytkin sitten päivätöissä, perheen kanssa puuhastellessa ja joululahjavalmisteluissa – koska tänä vuonna meidän perheeltä lähtee läheisille ihan ennätysmäärä DIY-henkisiä lahjoja. Näistä tulen kertomaan pian myös täällä!
Marraskuu oli kyllä erikoinen jo pelkästään vallitsevasta tilanteesta johtuen, mutta se hujahti myös erikoisen nopeasti. Tuntuu, että ihan vasta äsken kerroin teille lokakuun meiningit, mutta tässä sitä ollaan marraskuuta jo purkittamassa. Niin se aika vaan menee, eikä toisaalta yhtään haittaa, että ollaan jo joulukuussa ja nyt saa uppoutua lasten ilon siivittämänä odottamaan joulua!
M A R R A S K U U S S A :
- ihailtiin lukuisia aurinkoisia päiviä, joita en muista näin paljon olleen aiemmin vuodenaikaan nähden.
- tilasin Ellokselta täydellisen ruskean villakangastakin.
- pitkästä aikaa Niko oli työreissulla yötä myöten useamman yön, ja oltiin lasten kanssa kolmisin. Yllättävän pienessä hetkessä sitä herää arvostamaan, kuinka suuri onni on, että saa jakaa tän paletin toisen läsnäolevan ihmisen kanssa.
- pistettiin kausivalot paikalleen.
- olen muistutellut lapsia about miljoona kertaa siitä, että tontut liikkuvat jo.
- hurahdin ihan täysin käsillä tekemiseen ja erityisesti neulomiseen. Innostuin chunky beanie -pipoista, joita on nyt valmistunut useampi. Piposta tulee pian ohje blogiin!
- otin kynsiin geelaukset.
- pidettiin parin ystävän kanssa tonttupajoja, joissa valmistettiin mm. pyykkietikkaa, kransseja, sateenkaari-seinäkoristeita, kierrekynttilöitä ja joulukoristeita. Ennen joulua olisi luvassa vielä vähän jouluherkkujen tekoa yhdessä.
- satoi ensilumi.
- suuri odotus päättyi, kun sohvalähetys Kuusilinnalta saapui ja sohvaunelmat kävi toteen. Kun saatiin sohvat paikoilleen kävi ilmi, että tuli tehtyä aika nappivalinnat!
- kuuntelin Elastisen uutta albumia melkein joka päivä.
- vietettiin ihana isänpäivä paitsi oman perheen kanssa, niin myös papat käytiin onnittelemassa.
- luin iltaisin kirjaa, pääsemättä kovin pitkälle, kun unen kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia ja väsy iski heti parin sivun jälkeen.
- Milalta irtosi ensimmäinen etuhammas ihan vahingossa, kun kokeilin kuinka paljon se heiluu. Hammaskeijulle oli pitkästä aikaa töitä.
- koronaväsymys alkoi kyllä painaa taas turhankin kovaa, niin kuin varmasti kaikkia muitakin.
- kokeilin Niko Saarisen somehitiksi noussutta pikalasagnea omalla sovelluksella, joka oli aivan sairaan hyvää. Täytyy ehkä näpytellä se blogiin talteen joku päivä, niin pääsette tekin testaamaan!
- tilasin lapsille kauniit jouluvaatteet Zaralta, jossa on kyllä ehkä kauneimmat mekot tytöille!
- kävin sovittamassa täydellistä 2.0 häämekkoa uudelleen kesän jälkeen ja päätös puvun suhteen on tehty!
- hääpukusovituksen myötä myös hääinnostus nousi pykälän ylemmäs.
- kuun viimeisenä päivänä perheen pienin käytettiin koronatestissä, eikä muuten ollut helppo homma näin toisella kerralla, kun Noel tiesi mitä tuleman piti.
- suunnittelin lasten joulukalenteria. Kalenteri on meillä joulusukan muodossa, ja sitä ylläpitää perinteisesti ”Säihky Tonttu”, joka jättää sukkaan joka aamu kirjeen ja pienen yllärin tehtävän tai muun kivan jutun muodossa. Lapset rakastaa tätä kalenteria ja se tekee joulun odottamisesta entistäkin jännittävämpää!
Johan siinä olikin jo! Nyt sitten joulukuun kimppuun täysillä, jossa jokainen päivä on omalla tavallaan touhua täynnä ja saa seurata lasten joulumieltä, joka tarttuu niin helposti myös aikuiseen. Tästä kuusta otetaan kaikki irti ja innolla odotan, mitä lähemmäs joulua mennään <3
Niin ja hei ihanaa JOULUKUUTA tietenkin vielä kaikille!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : arki, fiiliksiä, Instagram, kuulumisia, perhelifestyle
Anna sanoo
Marraskuussa oli monta kaunista ja aurinkoista päivää. Jotenkin tässä tilanteessa pienetkin kivat asiat ovat erityisen merkityksellisiä. ☺️ Tuo pikalasagnen ohje kiinnostaa kovasti.
Kivaa joulukuun alkua ja joulun odotusta!
Essi | piece by piece sanoo
Niin oli, ja se osaltaan teki marraskuusta normaalia helpomman. Aurinko on ihana, ja juurikin tässä tilanteessa lisää energiaa ja valoa mieleenkin <3 Pikalasagne tulee ihan just liveksi, kiva jos testaat!
Samoin sinne 🙂