Extemporet on parhaita, kaikkihan sen tietää. Aiemmin viikolla laiteltiin whatsappia tyttöjen kanssa, mitä meininkejä kelläkin olisi viikonloppuna luvassa ja ketkä olisi maisemissa jos keksittäisiin yhdessä pitkästä aikaa jotain kivaa. Aika hyvin kaikilla oli jo ohjelmaa sovittuna, mutta pikkuporukka saatiin kasaan ja idea brunssista kehittyi. Tällä kertaa laitettiin brunssi yhdessä meillä, tuttuun tapaan nyyttärimeiningillä ja viestiteltiin mitä kukakin toisi. Aika hyvä setti saatiin kasaan ja ai vitsi, että tollanen brunssi maistuisi kyllä just nytkin aika törkeen hyvältä!
Tällä kertaa meidän brunssimenu näytti seuraavalta,
avokadosalaatti
feta-tomaattipiirakka (ohje Minishow-blogista)
sämpylöitä & croissantteja
mozzarellaa
pestoa
ilmakuivattuakinkkua
tomaattia
tonnikalatahnaa
minipizzoja (Milan toive!)
juustoja, keksejä & viikunahilloa
hedelmälautanen
mangolasseja
suklaata & vaahtokarkkeja
ja tietysti tuoremehuja, vishyä ja paljon kahvia juomapuolella!
Juuri tälläisiä helppoja näkemisiä ystävien kanssa mä oon niin kaivannut! Ei aina tarvitse sopia monta viikkoa aiemmin treffejä, vaan meille kyllä saa laittaa pienelläkin varoajalla viestiä, koska kyllä meillä on nimittäin aikaa. Että vinkvink vaan kaverit siellä ruutujen toisilla puolella! Mielellään nähtäis teitä kaikkia enemmän. <3
Kuinkas siellä on viikonloppu sujunut? Ette muuten arvaa, mitä Noel meni eilen oppimaan! Vaikka jätkä on liikkunut pitkin olkkaria jo pitkään kierien ja mittarimatona, niin nyt se sitten lähti jo oikeasti RYÖMIMÄÄN! Huhuh toisella on vauhti kova, mielellään sen ihan liikkumattoman pikkuvauva olisi pitänyt vähän pidempään. Nyt pitääkin jo alkaa oikeasti pohtimaan, että millainen porttisysteemi me keksitään portaikkoon jarruksi Noelille?
Kivaa sunnuntaita!
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : oma elämä, perhelifestyle, ystävät
Sanna sanoo
Näyttääpä herkulliselta!
Olen seurannut blogiasi jo useamman vuotta, nyt on varmaankin ensimmäinen kerta, kun kommentoin (?) Teillä on aivan mielettömän kaunis koti ja olen muutenkin saanut inspistä postauksistasi asiaan kuin asiaan Kaunis kiitos siis sinulle! Ja oikein ihanaa alkanutta vuotta!
Essi sanoo
Olikin aika tosi herkkua!
Kiitos kommentista, tästä tuli kyllä niin hyvä mieli Ihanaa kun on tuollaisia lukijoita. Hyvää 2017 vuotta myös sinne <3
R sanoo
Teidän brunssi näyttää superherkulliselta! Mua kiinnostais kuulla sun #fitmom-tavotteista/ajatuksista tarkemmin sekä mietteitä töihin paluusta ja suunnitelmista sen osalta ja vaunupostausta oon ootellu kans, muistaakseni joskus kauan sitten sellasta lupailit?:) oon ihan sun vakkarilukija mutta liian harvoin saan aikaseks kommentoida!
Essi sanoo
Se oli myös sitä! Mutta nyt on tosiaan tollaset herkut pannassa joksikin aikaa kokonaan Noita fitmom-juttuja ehkä vähän sivutaan nyt tossa uusimmassa postauksessa – käy ihmeessä lukemassa ja noista työkuvioista voisinkin kirjoitella kyllä myös ajatuksia pian! Hyvä idea ja ai kauhee kun ihan hävettää, miten toi vaunupostaus on unohtunut Hyvä että muistutit! Kiitos kun oot siellä ja kommentoit <3