Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Biorionin & Indieplacen kanssa
Helou ihanat!
Tiedättekö mitä? Mä oon nyt kesän aikana ottanut ensimmäistä kertaa elämässäni hiusravintolisät käyttöön. Mua kysyttiin mukaan tähän Biorionin kampanjaan, jossa pääsen testaamaan koko tuoteperhettä muutaman kuukauden ajan, ja lähdin siltä istumalta innolla mukaan! Tää kamppis nimittäin tuli juuri sopivaan saumaan, sillä nyt on aika aloittaa valmistella myös hiuksia morsius kuntoon!
Tuotteet on olleet mulla nyt reippaan kuukauden käytössä, eli testijakso on jo hyvässä vauhdissa. Lähtötilanne oli se, että mulla oli melkoinen hiustenlähtökausi meneillään, ja hiuspohjakin melko kuivassa kunnossa. Hiuksiani olen leikannut viimeksi kesäkuussa, ja tämä seuraava vuosi meneekin kasvatushommissa häitä varten. Kampaajalla käydessä napsaistaan vain se kuivin latva pois, eikä yhtään enempää. Tätä projektia silmällä pitäen odotan innolla minkälaisia tuloksia Biorionin kanssa lopulta saadaan, sillä alku on ollut jo hyvin lupaava. Erityisesti toivon, että tuotteiden avulla hiukseni vahvistuvat, hiustenlähtö vähenee ja hiuspohja saadaan parempaan kuntoon.
Mitä tuotteita mulla on sitten nyt käytössä? Käydäänpä ne seuraavana läpi.
- Joka päivä nautittava Biorion Strong-hiusravintolisä, joka on valmistettu Suomessa ja saatavilla apteekeista. Se auttaa vahvistamaan niin hiuksia, kuin kynsiäkin sisältä päin. Ravintolisä sisältää runsaasti biotiinia, rautaa, sinkkiä, seleeniä ja kuparia. Yhdessä pakkauksessa on 60 kapselia, eli se riittää kahdeksi kuukaudeksi.
- Tuuheuttava ja kosteuttava Biorion shampoo, sekä tuuheuttava ja ravitseva hoitoaine, jotka toimivatkin sitten ulkoa päin pitäen huolta hiusten ja hiuspohjan hyvinvoinnista. Molemmat tuotteet pitävät sisällään mm. kofeiinia ja B3 vitamiinia, jotka stimuloivat hiuspohjaa ja auttavat pitämään sitä elinvoimaisena.
- Hiuspohjalle vielä pelastuksena tullut Biorion stimuloiva hoitoneste, joka nimensä mukaisesti stimuloi päänahan pintaverenkiertoa, joka puolestaan edistää uusien hiuksien kasvamista ja hidastaa hiustenlähtöä.
Ennen Biorion-testijakson alkua kävin kampaajalla ja lisäsimme vaaleaa raitaa melko rutkastikin mun oman värin päälle. Se toki osaltaan on nyt kuivattanut hiusta kesän lisäksi, mutta uskon että testijakson aikana saadaan hyviä tuloksia aikaan, sillä mm. hiuspohjani on jo reagoinut tuotteisiin, ja kuivuus on alkanut helpottaa selvästi.
Mun hiukset kasvaa todella nopeasti, ja ovat nykyään ihan yllättävänkin paksut siihen nähden, miten paljon hiusta tässä viime vuosien aikana on myös tippunut mm. raskauden ja imetyksen lopetuksen jälkeen. Toivoisin kuitenkin, että ensi kesänä hiuspohjani voisi paremmin ja hiukset olisivat elinvoimaisemmat ja vahvemmat.
Testijakson tuloksista tulenkin kirjoittamaan sitten lisää syyskuun puolella, joten jääkäähän kuulolle!
A R V O N T A
Kerro miksi juuri sinä haluaisit päästä kokeilemaan Biorion-tuoteperhettä? Heittämällä vastauksesi kommenttiboksiin osallistut Biorion-tuotepaketin (arvo n.89e) arvontaan! Osallistumisaikaa on viikko, ja arvonta-aika päättyy 11.8. sunnuntaina. Tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.
x Essi
Tags : Hiukset, hyvinvointi, kauneus
Riikki sanoo
Oiii, tämä olisi niin mahtipalkinto mulle! itselläni takana kahden lapsen odotus + pitkät imetykset siihen päälle. Ruuhkavuodet ovat myllyttäneet tän äidin hiuksia ihan kunnolla ja tuntuukin, että hiustenlähtöä ei voi millään estää..
Emma sanoo
Minulla myös hiuksia on lähtenyt paljon jo pidemmän aikaa ja parhaillaan hiusten kasvatus-projekti on käynnissä tulevia ensi kesän häitä ajatellen! Olisi siis super-tarpeellinen paketti ☺️
Jenna sanoo
Itsellä myös hirveästi lähtee hiuksia ja ovat huonossa kunnossa, joten olisi kiva testata auttaako nämä tuotteet.
Hilla sanoo
Raskauden ja imetyksen jälkeinen hiustenlähtö, joten tämä paketti tulisi niin tarpeeseen 🤗
Riina sanoo
Kolmannen lapsen imetys vetelee viimeisiään ja hiukset ovat olemattoman ohuet, elottomat ja päänahka arka ja kuiva. Niin onnellinen olisin voitosta 🙂
Tuuli sanoo
Mukana arvonnassa! Hiuksia lähtee paljon ja ne ovat hennon ohuet joten olisi huikeaa päästä testailemaan tätä!
Pilvi P sanoo
Raskauden jälkeen hiuskato on ollut aivan jäätävä🙁 Lisäboosti tulisi tarpeeseen.
Sanna sanoo
Omistan luonnostaan ohuet hiukset, joiden kanssa olen hyvin pärjännyt. Nyt kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana jo ennestään ohuista hiuksistani tippunut TODELLA iso määrä. Päivittäin iso työ saada kuontalo näyttämään edes jotenkin järkevältä. Käytössä jo nyt lisäravinteet, mut tämä paketti loistava lisä 👌
Jade sanoo
Koska stressi ja sairaus vei puolet hiuksistani ja nyt päänahka kuultaa läpi paikoitellen.
Jenna sanoo
Hiukseni ovat ohentuneet tämän vuoden puolella ihan urakalla, joten olisi kyllä mukavaa päästä testailemaan näitä tuotteita! 🙂
Jenski sanoo
Ghaah, mulla leikattiin just ennen kesää puolet pituudesta pois, kun oli kärsinyt niin, joten ois tarvetta tämmöisille superaineille! Lisäks tukka ollu aina sellanen liru,joten paksuutta tarviis.
Jenni sanoo
Kyllä tartteis tämäkin ohentunut kuontalo uutta elinvoimaa!
Sini sanoo
Kuiva päänahan iho vaivaa ja lisäksi minulla on runsaasti alkavaa tukkaa. Hiukset siis katkeilevat runsaasti syystä tai toisesta. Olisi ihanaa helliä hiuksia hyvillä tuotteilla ja yrittää saada apua mainitsemiini ongelmiin. 🙂
Kirsi sanoo
Hei, en osallistu nyt arvontaan, mutta haluaisin tietää mikä kaulakoru sinulla on ja mistä ostettu? Etsin juuri tuollaista ”yhdistelmäkorua” pitkällä ketjulla. 🙂
Sarppa sanoo
Tyttären hiusten lähtöä ehkäisemään
Nina Heikkinen sanoo
Jos hiukseni ovat olleet aikanaan tönköt ja paksut niin nyt vain tönköt😣 Olisi ihana testata tulisiko paksuutta ja runsautta lisää tällä konstilla!
Anu sanoo
Hiukset aina olleet ohuet ja kasvavat tosi hitaasti…oon useasti aikonut kokeilla kyseisiä tuotteita, jäänyt vaan aina ostamatta. Nyt olis jo aika kokeilla auttaisko tuotteet.
Eija sanoo
Tuuheutta ja pituutta kaipaisin.
Inkeri sanoo
Kilpirauhasen vajaatoiminnan puhjettua hiuksia lähti todella paljon ja hiukset ohenivat varmaan puoleen. Söin biotiinia ja ongelma helpottui. Nyt aurinko poltti päänahan ja sama ongelma ilmeni. Tarvitaan uusi tehokuuri. Biotiinishampoota ja muita tuotteita en olekaan käyttänyt koskaan, tulisi testattua niiden teho tässä tilanteessa.
A sanoo
Haluisin paremmin voivat hiukset.
Jenni sanoo
Hiukset aina olleet tosi hennot, joten siihen tarviisin apua😊
Outi Janica sanoo
Mulla on tosi ohuet hiukset ja tämä kuulostaisi aivan täydelliseltä paketilta, jotta saisin hiukseni parempaan kuntoon.
Jenna sanoo
Tuuheutta kaipaisin hiuksiini 🙂
heinik sanoo
Mun hiukset koki melkoisen kolauksen puoli vuotta käytössä olleen lääkityksen seurauksena, jonka vuoksi hiuksia tippui päästä melkoista tahtia ja ne katkeilivat. Hiukseni on muutenkin haurasta ja katkeilevaa sorttia, joten tuo lääkitys ei yhtään auttanut asiaa.
Minulla on tällä hetkellä erittäin paljon ns ”vauvahiuksia” päässä ja varsinkin jakauksen kohdalta tilanne näyttää kaoottiselta, kun lyhyitä hiuksia sojottaa järkyttävä määrä pystyssä. Haluaisin hiukseni parempaan kuntoon ja nuo ”vauvahiukset” kasvamaan nopeammin pois, kun niitä ei saa edes millään tökötillä kuriin.
Henriikka sanoo
Imetysajat vienyt multa kans paljon hiuksia! Haluaisin vahvemmat hiukset takaisin luonnollisesti😁
Essi sanoo
Oispa kiva kokeilla kun hiuksia lähtee paljon ja ovat elottomat. Myös päänahan iho on kuiva.
Marjo sanoo
Voi tää ois mun lurulle tukalle tarpeen!
Niina sanoo
Kuten monella muullakin, myös kaksi raskautta ja imetystä takana, tosin jo tovi aikaa ja hiukset olleet paremmassa kunnossakin välillä. Nyt hiuksia lähtee älyttömästi, tätä katsoin apteekissa mutta en raaskinut opiskelijabudjetilla ostaa koko settiä. Tätä mieluusti kyllä testasin. 🙂
Eveliina sanoo
Minulla on ollut luonnostaan aina tosi ohuet hiukset, joten paksuus ja tuuheus tulisivat todella tarpeeseen, eikä lisäpituudestakaan olisi haittaa! Olen kokeillut monia eri hiusten hyvinvointiin vaikuttavia tuotteita, joista olen saanut toisista enemmän ja toisista vähemmän apua. Olen lukenut Biorionin tuotteiden käyttäjien positiivisia kokemuksia, joten olisi kiva päästä testailemaan toimisivatko ne myös itselläni yhtä hyvin. 🙂
Viola sanoo
Haasteena on hankala atooppinen iho, joka oireilee myös päänahassa ja hiuksetkin ohentuneet. Mukana siis arvonnassa😊
Anniina sanoo
Tarkoitus olisi kasvattaa hiuksia ja atopian takia kuiva päänahka on ollut riesana jo pidempään!
Neea sanoo
Kaipaisin hiuksiini tuuheutta. 🙂
Essi sanoo
Just tämmösiä tuotteita oon kaivannut ja ettinyt! Hiuspohja on tosi kuiva ja tietysti mulla on perinteinen suomalainen ohut ja huonosti kasvava tukka. Ois ihanaa saada kerrankin hiukset hyvävointisiksi ja etenkin paksuiksi!
Satu sanoo
Enpä olekaan tullut ajatelleeksi tuollaisten hiusravintolisien käyttöä. Ystäväni on menossa naimisiin ensi kesänä täällä Lahdessa ja hän juuri valitteli kuivia hiuksiaan. Pitääpä vinkata hänelle, että katsoo ensi kerralla apteekissa käydessä löytääkö tällaisia tuotteita.