- joulufiilis iski heti kuun ekana päivänä.
- olin super inspiroitunut DIY-muija, ja tehtiin ystävien kanssa lahjaksi sateenkaari -seinäkoristeita, kierrekynttilöitä, kransseja, pyykkietikkaa, siemennäkkäriä, granolaa ja joulukarkkeja.
- neuloin pari pipoa ja villasukat.
- häärin myös salaa Säihky Tonttuna joka ilta lasten joulukalenterin tiimoilta.
- en stressannut joulusta lainkaan, vaan keskityin nauttimiseen.
- jouluna herkuttelu lähti ihan lapasesta.
- lapset ja Niko jäivät lomalle puolen kuun jälkeen, sitten ollaan oltukin lomamoodissa, vaikka itse oon tehnyt töitä aika normalisti pyhiä lukuunottamatta.
- tehtiin lasten kanssa iso kasa pipareita, ja oli ihana huomata, että lapset innostui koristelemaan suuren osan niistä! Lisäksi kasattiin kaksi piparitaloa, toisen sai koristella lapset ja toinen olikin mun oma jokavuotinen projekti.
- odotettiin kovasti lunta jouluksi, ja viimeisillä hetkillä sitä saatiinkin!
- katsottiin paljon joululeffoja iltaisin ja Yksin kotona -leffat nousi ekaa kertaa myös lasten lemppareiksi.
- joulukuusi otettiin sisään aikaisemmin kun koskaan, ja se myös lähti ulos aiemmin kuin ennen. Ensimmäistä kertaa valittiin Pihtakuusi sen allergiaystävällisyyden vuoksi, ja ekat viikot se oli aivan ihana. Joulun jälkeen kuitenkin kuusesta heräsi liuta ötököitä liikkeelle, ja lattioilla vipelti jos jonkinlaista mönkijää – niinpä kuusi lensi ulos heti ennen uutta vuotta.
- Noelin huonetta uudistettiin uudella hyllyllä, taululla ja lukunurkkauksella.
- päästiin viettämään treffivuorokausi, kun Tapaninpäivänä lapset meni yökylään ja me suunnattiin hotelliin yöksi. Ihana jouluinen irtiotto <3
- Spotifyn joululistat oli kovassa luukutuksessa!
- tilasin häämekon 2.0, ja tunne siitä on nyt enemmän OIKEA kuin ensimmäisen mekon kohdalla – voin vaan todeta, että se on niin täydellinen! Ihana, että mekkoasia on nyt hoidossa, eikä siitä tarvitse enää huolia.
- käännettiin toiveikkaana katseet vuoteen 2021.
- vietettiin ensimmäinen uusi vuosi ihan vaan oman perheen kesken, mikä oli oikeastaan tosi kivaa!
- tein uuden vuoden lupauksen itselleni – opettelen tervettä itsekkyyttä, ja otan enemmän aikaa omalle hyvinvoinnilleni.
Tästä se uusi vuosi sitten taas starttaa! Jotenkin aivan hurjaa, miten nopeasti tuo loppuvuosi meni. 2021 vuodelle on useampia suunnitelmia, haaveita ja toiveita, mutta niistä toisella kertaa. Nyt ihanaa vuoden ekan sunnuntain iltaa kaikille <3
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : arki, fiiliksiä, joulu, joulukuu, kuulumisia, oma elämä, perhelifestyle
Jätä kommentti